Joulusatuun on eksynyt meidän blogikamujamme ja muutama muukin kamu. Osa on sellaisia joiden blogissa olen kommentoinut, mutta kun aika ei riitä kaikkien kommentoimiseen, niin mukana on niitäkin joita vain luen, mutta kommentoin harvoin tai en ollenkaan. Kaikki ovat kuitenkin mukavia blogeja ja ansaitsevat tunnustuksen.
Olen myöskin poikkeuksellisesti käyttänyt koirista hän-sanaa, vaikka normaalisti meillä koira on se.

Joulusatu

  

Ei
onnistu, sanoi äiti. Onko ihan pakko pyöriä kintuissa kun minä teen joulusiivoa?
Ellin ei auttanut muu kuin kiivetä sohvan selkänojalle vahtimaan kissoja ja lintuja. Siihen hän sitten nukahtikin. Elli näki merkillistä unta. Unessa Velho käski Elliä keräämään kaikki kaverinsa ympäri Suomenmaan ja tulemaan yhdessä suureen metsään koristellun joulukuusen ääreen, joulun viettoon. Velho kertoi vielä, että itse karhu, metsän kuningas, oli myös tulossa sinne syömään joulupuuroa jota olisi kaikille vieraillekin tarjolla. Joulupukin muori oli sen itse aattoaamuna keitellyt. Ja se olisi kuulemma maailman parasta. - Mitä se joulupuuro oikein on yritti Elli kysellä, - ja kuka se karhu oikein on? mutta Velho ei vastannut enää, vaan haihtui pois. Samassa Elli säpsähti hereille. Jotakin kilisi ja äiti manasi keittiössä. - Samperin samperi, paras joululyhtyni on palasina lattialla, äiti nyyhki.  Elli lohdutti äitiä lipaisemalla tätä kielellä kuonoon, eikun siis nenään, mutta äiti vaan jatkoi vollotustaan. - Ei sovi manailla, yritti Elli vielä, mutta äiti ei kuunnellut. 

-Saanko mennä ulos metsään, kyseli Elli, kun äiti oli hieman rauhoittunut. - Mene toki, vastasi äiti. - Mutta muista pukeutua lämpimästi. Ulkona on kylmä. Niin Elli puki punahilkan päällen ja lähti etsimään kavereitaan, sillä hän oli päättänyt lähteä suuren metsän joulujuhlaan. Ihan ensimmäiseksi Elli kävi hakemassa mummulasta Lyylin mukaansa, sillä eihän Elli yksin olisi uskaltanut mihinkään lähteä. Niin Elli ja Lyyli lähtivät matkaan. Mukaan saatiin Rimmi, Papu ja Kukka Ukista. Heistäkin oli hauskaa lähteä jouluseikkailulle. Leevi haettiin Vantaalta turvamieheksi, ja mielellään hän lähtikin, sillä hänen juntti isukkinsa oli taas tapansa mukaan jämähtänyt tietokoneen ääreen, eikä tehnyt elettäkään tarjoillakseen pienelle hauvalleen hanhenmaksapalleroita. Ja niin sitä lähdettiin yhdessä etsimään Ellin blogikamuja, mukaan suureen seikkailuun.

 

Ensimmäiseksi löydettiin Myrsky. - Lähdetkö mukaan jouluseikkailuumme? Kysyi Elli. - Kas, Ellikös se siinä. Ompas mukava nähdä, vastasi Myrskyliini. - Voisikos Inkku tulla mukaamme? - No, tottahan toki. Ilman muuta, kaikki mukaan vaan. Niin jatkettiin kierrosta. Juuri kun koirakaverukset olivat kurvaamassa erään talon pihaan, kuului huuto: - Hei, minä myös, minä myös! Dorishan se sieltä loikki. Se oli kuullut jouluseikkailusta ja tahtoi ehdottomasti lähteä mukaan. Tokihan Doris oli tervetullut joukkoon, hänhän oli suuri (draama)kuningatar! Talosta, johon he olivat olleet menossa, ennenkuin törmasivät Dorreen, löysivät he Alfonsin ja Aslanin.  Tietenkin he halusivat mukaan, tällaista ei ollut ennen ollutkaan. - Mutta mahtaakohan tuo rääpäle jaksaa moista matkaa, mietti Alfie ääneen. - No kannat häntä sitten selässäsi, kun hän väsyy, sanoi Elli. - Tai annat hänen raahautua hännässäsi, virnisti Myrsky ilkikurisesti. - Ei ikinä, ei minun hännässäni, tuhahti Alfie. Aslan alkoi jo tuhertaa itkua, mutta Alfie sanoi: no tule nyt sitten, harkitaan sitä häntää. Aslan pinkoi innoissaan mukaan, eikä itkusta ollut enää tietoakaan. Vihdoin löydettiin Pepin ja Rillan luokse. Hekin olivat innoissaan suuresta seikkailusta. Rilla tosin halusi varmistaa äidiltään, että he tosiaan saisivat lähteä metsän joulujuhlaan. Äiti ei hennonut kieltääkään, vaikka olisi mielellään pitänyt tytöt kotona. - Voisko Dottie tulla mukaan, pyysi Peppi. -No voihan toki, kunhan huolehdit, että hän pysyy porukan mukana. Ja niin jatkettiin matkaa. - Hei, haetaas seuraavaksi Arttu ja Basse, sanoi Myrsky. -Mikäs se sellainen joulujuhla on, epäröi Arttu. -  Mennään mukaan vaan, mennään jo! Huudahti Basse ja niin olivat pojatkin mukana porukoissa. Elli oli ihan innoissaan. Näin monta kaveria hän oli saanut houkuteltua mukaan, ketäs vielä puuttuu? Oivoi, monta oli vielä hännänheiluttajaa hakematta mukaan. Kaunis Nelli oli seuraavana vuorossa. - Oi, mielellänihän minä mukaan lähden,  kiva kun haitte minutkin. Nelli heitti äidin tekemän huivin hartioilleen ja niin sitä jatkettiin matkaa. Pinja oli juuri tietokoneella, kun lauma koputti oveen. - Hetki vain, sammutan koneen ja nappaan Stellan kainalooni, niin sitten olen valmis, hän sanoi. - Hei, pysäkkääs vähän, huudahti Elli yhtäkkiä. - haistatteko te saman kuin minä? Piparintuoksun? Porukka lähti suunnistamaan piparinhajun suuntaan. Almahan se siellä paistoi pipareita. Hän antoi jokaiselle yhden ja ottipa vielä pussillisen mukaansakin, jotta kaikki saisivat maistaa piparia. Matka jatkui taas, ja eräästä talosta pongahti Bono. - Minne te olette matkalla noin suurella joukolla? Se kyseli. - Joulujuhlaan, tule mukaan, vastasi Elli ja taas lauma lisääntyi yhdellä.

 

Koiraystävykset lähtivät tarpomaan Ellin johdolla metsään. Yhtäkkiä he kuulivat tiu'un helähdyksen, ja siinä samassa alkoi kuulua joululaulujen laulantaa. He jatkoivat ääntä kohden ja näkyviin ilmestyi suurensuuri kauniisti koristeltu joulupuu. Puun äärellä oli valtavasti koiria, jotka lauloivat kauniita joululauluja. Siellä oli Ossi ja Olli, Itäsuomen Sheriffit Jone, Jimi ja Jasu, siellä oli Milo ja Breci, Mauri ja Roope, Nelli ja Fanni, Siiri ja Ronja, olipa siellä vielä Naurava Nakkikin Titon kera. Myös Keijutalon Ella, Ansku, ja Sarakin olivat saapuneet Hennan johdattelemina paikalle. Terapeuttikin oli mukana, siltä varalta, että joltakulta pettäisi hermot. Jopa pikkuiset Mirkku ja Snellman olivat saapuneet paikalle. Mukana oli myös monia Ellille hieman tuntemattomampia kavereita. Mutta kaikki olivat sovussa keskenään ja laulun tauottua he kaikki tervehtivät iloisina toisiaan ja toivottivat hyvää joulua.

 

Äkkiä alkoi kuulumaan ihmeellistä ääntä. Kriik, kriik. Puun takaa ilmestyi suurensuuri karhu. Se oli pukeutunut joulunpunaiseen nuttuun ja pipoon ja edellään se työnsi suurta puurokattilaa, joka oli reessä. Siitä se ääni syntyi: kriik, kriik. - Minä olen tämän metsän suuri kuningas, karhu totesi. - Ja minä kuningatar, Doris yritti, mutta karhu vain huitaisi tassullaan ilmaa. -hys! Tässä kattilassa on itsensä joulupukin muorin tekemää maailman parasta riisipuuroa. Onko teillä lautaset mukana, tulkaahan ottamaan. Kukaan ei oikein uskaltanut mennä karhun lähelle. - Ette kai te minua pelkää, tulkaa pois vaan, olen kiltti kuin ampiainen. Elli rohkaisi mielensä ja maistoi ensimmäisenä lusikallisen. - Herkullista, hän sanoi. Pian muutkin rohkaistuivat ja karhu jakoi kullekin vuorollaan lautasellisen puuroa. Äkkiähän se puurokattila sitten tyhjenikin. Kaikilla oli vatsat pinkeinä puurosta. Pienimmät nukahtivat niille sijoilleen, mutta muut pyörivät vielä hetken aikaa kuusen ympärillä joululauluja laulellen. Tuli kotiinlähdön aika ja karhu jakoi suuresta säkistään jokaiselle mieluisan lurpsun, Elli sai possunkorvan. Karhu veti Ellin vielä vähän sivummalle ja antoi hänelle vielä yhden lahjan. Se oli paketoitu kauniiseen kääreeseen ja siinä oli ympärillä soma rusettinauha. - Vie se äidillesi, komensi karhu.

Kotiin päästyään Elli kertoi äidille suuresta seikkailustaan. Kuinka hän oli hakenut kaikki kaverinsa ja tavannut loput kuusen juurella. Laulanut ja leikkinyt karhun kanssa ja syönyt maailman parasta puuroa. Äiti oli ihan ihmeissään, miten se Elli nyt moista keksi. Viimein Elliä alkoi väsyttää ihan mahdottomasti ja hän päätti lähteä nukkumaan lempipaikalleen, divaanisohvan selkänojalle. Viime hetkellä hän muisti vielä ojentaa äidille karhun antaman lahjan. Äiti avasi paketin ja huudahti ihmeissään: oih, ihan samanlainen joululyhty, jonka minä hajotin, ennenkuin lähdit metsään. Ihanaa, KIITOS! Miten se karhu tiesi? Sitten Elli nukahti, niin väsynyt hän oli reissustaan.

TÄMÄN SADUN MYÖTÄ TOIVOTAMME KAIKILLE LUKIJOILLEMME HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA!

T: Elli ja Ellieli