SHIFFELSTIFFENIN SAARI

Elli oli kutsunut muutaman tutun koiran lisäksi blogistaniasta tutut koirakaverinsa erääseen suureen saaren viettämään kanssaan juhannusta. Koirat olivat sopineet tapaamisesta Porin satamassa, josta venekuljetus lähtisi juhannusaattona klo 14.00. Suurin osa oli jo saapunut, mutta Elli ja muut odottelivat vielä paria kaverusta, jotka olivat luvanneet tulla mukaan. - Hip hei, hiiohoi, täältä me saavumme, huusivat Doris ja Mirkku yhteen ääneen.- Sorry, että saitte odotella meitä, kamut. -Ei se mitään, vastasi Elli, -pääasia, että tulitte. Nouskaa laivaan. Tytöt hyppäsivät alukseen ja niin matka saattoi alkaa. Kaikkia hieman jännitti mitä tuleman piti. - Kröhöm, yritti Elli aloittaa, kun laiva irtautui satamasta. - Pukekaahan kaikki päällenne pelastusliivit, niitä löytyy tästä laatikosta, sanoi Myrsky, ja kopautti samalla tassullaan erästä laatikkoa laivan kannella. Syntyi pieni tohina, kun kaikki etsivät samaan aikaan sopivia pelastusliivejä päälleen. Viimein kaikki olivat löytäneet omansa ja isommat auttoivat vielä pienempiä pukemaan liivinsä päälleen. -Hyvä, nyt matka alkakoon kohti Shiffelstiffenin saarta. Kaikille vielä kerran: Tervetuloa mukaan! toivotteli Elli joukoilleen.


  

Kapteeni lähti rauhallista vauhtia puksuttamaan venettä saaren suuntaan. Matka oli pitkä ja arvioitu saapumisaika saarelle oli iltakuudelta. Kaverukset nauttivat raikkaasta meri-ilmasta ja kaikilla juttu luisti. Kerrottiin kuulumisia puolin ja toisin, ja tutustuttiin uusiin tuttavuuksiin paremmin. - Hei kilistellääs maljat tälle meidän kesäretkelle, sanoi Peppi. - Niin äiti on tehnyt meille rimpsut, oikein alkoholittomat, komppasi Rilla Peppiä. -Me kun ei tuon alkoholin kanssa läträtä! -Meillä on evästäkin mukana, mutta syödään ne sitten vasta saarella, lisäsi Peppi vielä. Kaikki saivat tassuihinsa maljat ja niin sitä kilisteltiin. Kippis, sanoi yksi. Skool, sanoi toinen. Hyvää, njami, kehuivat kaikki maistettuaan juomaa. - Onhan tätä riittävästi? varmisti Elli vielä tytöiltä. - Säästetään vähän saareenkin, siellä voi jano yllättää.

  

Yhtäkkiä alkoi kerääntyä pilviä taivaalle. -Taitaa tulla myrsky, sanoi kapteeni. - Ei ei, en minä sinusta puhunut, vaan tuosta, kapu osoitteli taivaalle ja jutteli samalla Myrskylle, joka oli nostanut päätään kuullessaan nimensä mainittavan. Myrsky katseli taivaalle ja tosiaan, siellä oli aikamoisia tummanpuhuvia pilviä. - Menkäähän kaikki kajuuttaan, komensi kapteeni. Koirat katosivat yksi toisensa jälkeen kajuuttaan. - - Minua pelottaa, sanoi Stella ja painautui Pinjan kylkeen kiinni. - Älä suotta pelkää, vastasi Pinja, ja otti Stellan kainaloonsa. Kuului kaukaista kuminaa, joka lähestyi lähestymistään. - Mikä tuo ääni on, kysyi Minni peloissaan ja tarrautui Mirkkuun kiinni. - Se on ukkonen. Ei sitä yleensä tarvitse pelätä, kunhan on riittävän varovainen, rauhoitteli Elli joukkoaan. - Ei saa mennä ison puun alle, eikä kannata kiivetä korkeimmalle paikalle tähystämään ukkosen aikana, tiesi Rimmi. - Nii-in, komppasivat Papu ja Kukka Rimmiä. Ukkosrintama lähestyi lähestymistään. Salamat välkkyivät ja kumina oli korviahuumaavaa. Yhtäkkiä kuului kauhea räsähdys. - Mikä se oli, mikä se oli? hätääntyivät kaikki. Siinä samassa kapteeni ryntäsi naama valkoisena kajuuttaan. - Salama iski mastoon. Nyt tuli uimareissu, onneksi olemme jo lähellä Shiffelstiffeniä. Meillä on viisi minuuttia aikaa, ennenkuin laiva uppoaa. Köyttäkää pienimmät itseenne kiinni, niin etteivät eksy. Ja sitten kaikki kannelle! Nopeasti, nopeasti nyt. Syntyi kauhea tohina kun pienimpiä kiinnitettiin toisten koirien pelastusliiveihin. Yksi toisensa jälkeen koirat ryntäsivät kannelle ja kapteeni ohjasi heidät hyppäämään mereen. -Ei, ei minä en kastele tassujani, huusi Alfie. - hyppää, hyppää, kannustivat ne , jotka jo olivat vedessä. Olethan jo muutenkin vesisateesta märkä. - Ei en minä..., aloitti Alfie, tunsi pukkaisun kyljessään ja lensi samantien mereen. Pikku Aslan, josta oli jo kasvanut suuri uljas mäyräkoira, oli Alfien sinne pukannut rynnätessään itse veteen. - Senkin tunari, karjui Alfie Aslanille, mutta heltyi nähdessään Aslanin surkean, suorastaan kauhistuneen ilmeen. Aslan tarrasi Alfien häntään kiinni ja niin pojat lähtivät uimaan Ellin osoittamaan suuntaan. Elli jäi kapteenin kanssa vielä varmistamaan, että kaikki olivat päässeet laivalta ja olivat uimassa rantaan päin. Elli laskeskeli: Alfie ja Aslan menivät jo. Tuolla on Myrsky ja pikkuinen Tuisku on Myrskyn liiveissä kiinni, Inkku perässä ja muut Myrskyn kotikaverit, hyvä. Doris, Peppi ja Rilla menevät tuolla. Arttu ja Basse, Kaunis Nelli ja Alma näkyvät tuolla. Minni ja Mirkku ovat tuolla. Olli, Ossi, Bono ja Paavo, joka oli varmuudeksi kiinni Ollin liiveissä, menevät tuolla. Tuolla pidemmällä näkyy muutkin, kyllä nyt taitaa kaikki olla uimassa saaren suuntaan. Hyvä, toivottavasti kaikki jaksavat. Elli ja kapteeni hyppäsivät laivasta ja alkoivat uida rantaan päin. Hetken uituaan Elli kääntyi vielä katsomaan taakseen. Hän ei ensin nähnyt laivaa missään, mutta hetken tiirailtuaan hän huomasi veteen katoamassa olevan maston huipun. Pahus sinne meni laiva, meren syvyyksiin.

  

Viimein päästiin rantaan. - Onko kaikki tallella, onko kaikki tallella, hätäili Elli. Joka puolelta kuului hyväksyvää mutinaa, kunnes... -HEI, MISSÄ TUISKU ON? parkaisi Myrsky hätääntyneenä. - Voi ei, se on niin pienikin. Kaikki huusivat Tuiskun nimeä ... ei vastausta. - Voi ei, köysi on katkennut ja Tuisku eksynyt matkasta, ehän se vaan ole hukkunut, sanokaa ettei ole, EI OLE!!! Apua, auttakaa! Vaikeroi Myrsky! Elli päätti ottaa johdon omiin tassuihinsa. - Myrsky, sinä, Inkku ja kumppanit, te lähdette uimaan. Mutta uitte vaan tässä rannan läheisyydessä. Bono ja Papu, te varmistatte rannalta käsin Myrskyn ja muut, ja autatte tarvittaessa. Pinja ja Stella, te jäätte odottamaan tähän, jos vaikka Tuisku sittenkin ilmaantuisi paikalle. Olli, Ossi ja Paavo, te lähdette tuohon suuntaan. Alfie ja Aslan, menkää te Artun ja Bassen kanssa tuonne suuntaan. Alma, Minni, Mirkku ja Doris, menkää te tuonne ja minä lähden Lyylin, Pepin, Rillan ja Nellin kanssa tuonne. Rimmi ja Kukka, tulkaa te meidän mukaan! -Mitä tässä enää odotetaan, mars matkaan! Niin kaikki katosivat Ellin viittomiin suuntiin Tuiskua huudellen. Shiffelstiffelin saari oli suuri ja metsäinen, mutta niin vaan raikasi kun kaikki huusivat Tuiskun nimeä. Käännettiin kaikki kivet ja kannonkolot, mutta Tuiskusta ei näkynyt jälkeäkään. Viimein palailtiin apeana rannalle, jonne Pinja ja Stella olivat tehneet leiriytymispaikan. Olli ja Alfie sytyttivät nuotion ja kaikki kerääntyivät sen ääreen lämmittelemään ja lohduttamaan nyyhkivää Myrskyä. -Yhyy, nyysk, nyysk, se oli niin pienikin. Ja minä vannoin äidille pitäväni huolta Tuiskusta. - Voi Myrsky-kulta, ja minä lupasin huolehtia teistä kaikista. Tämä on kyllä minun syytäni, Elli poti huonoa omaatuntoa.

  

Yhtäkkiä alkoi kuulua selkäpiitä karmiva ääni: skriik, skriik! Koirat painautuivat toisiaan vasten. Sitten he huomasivat sen: karhu tuli polkua pitkin alas työntäen edellään puurokattilakärryä. Sen selässä näkyi keikkuvan jotain, mutta se oli vielä niin pitkällä, ettei siitä saanut selvää mitä se oli. - Sehän on joulukarhu, tunnisti Elli. - Hei, mennään kertomaan, mitä on tapahtunut. Kaikki lähtivät juoksemaan karhua kohti. He selittivät yhteen ääneen, mitä on tapahtunut. - Hys, hiljaa. Eihän tästä saa mitään selvää, kun te papatatte kaikki yhteen ääneen. Yksi kerrallaan. - Myrskyn uusi pikkuveli, Tuisku, on kadonnut, yritti Basse vapisevalla äänellä selittää. - Niin, se putosi varmasti mereen, lisäsi Arttu. -Me ollaan etsitty sitä kaikkialta, aloitti Elli. -Mutta kukaan ei ole nähnyt siitä vilahdustakaan, sanoi Olli. - Olemme aivan epätoivoisia, sanoi Ossi. -Viih, kuului karhun suusta, ihan kuin vauvan vikinää. Vai oliko se karhu? Äkkiä karhu käänsi heille selkänsä ja silloin he näkivät sen. TUISKU! Tuiskuhan se siinä karhun selässä vikisi. Myrsky ryntäsi nappaamaan Tuiskun syliinsä ja rutisti sitä niin, että Tuisku jo pyristeli irti otteesta. Voi Tuisku, Tuisku, ihanainen Tuisku. Missä sä oot ollu? Mitä sulle on tapahtunu? Tuisku ei osannut selittää, mutta karhu kertoi, että oli rannalta nähnyt mitä tapahtui. Hän oli lähtenyt uimalla auttamaan haaksirikkoisia ja huomannut pikkuisen Tuiskun ajelehtimassa lähellä rantaa. Hän oli vienyt sitten Tuiskun lämmittelemään ja rauhoittumaan. Kun koiranpentu oli kuivunut riittävästi, karhu oli lähtenyt etsimään koirajoukkoa ja tässä sitä nyt oltiin. Mukaan hän oli ottanut soppakärrynsä, jossa tällä kertaa ei ollutkaan joulupuuroa vaan kesäkeittoa. Karhu oli ajatellut, että heillä oli varmasti nälkä moisen seikkailun jälkeen. - Tulkaahan ottamaan, sanoi karhu ja alkoi kauhoa nälkäisille kaveruksille soppaa isolla kauhallaan. Kohta kaikki olivat vatsat pullollaan sopasta.

  

Kaikki olivat tyytyväisiä, kun pikku-Tuisku oli löytynyt ja vieläpä elävänä. Se oli käpertynyt vatsa pinkeänä karhun tassujen juureen ja karhu alkoi soittaa hiljaa haitariaan, joka sillä oli mukana soppakärryissä. Karhu soitteli kesäisiä valsseja ja tangoja, ja pikkuhiljaa koirauros jos toinenkin alkoi hakea tyttökoiraa tansseihin. Kaikille löytyi pari, ja pareja vaihdeltiin aina yhden tanssin lopussa. Heillä kaikilla oli niin hauskaa ja mukavaa, että he tanssivat aamuyön tunneille asti, kunnes yksi jos toinenkin koira väsyi ja käpertyi toinen toisensa viereen, kylki kylkeen kiinni, nukkumaan.

  

Aamulla Elli heräsi ensimmäisenä ja lähti rantaan kävelemään. Mikäs ihme tuolla kivenkolossa on? Elli lähti tutkimaan asiaa, jotain ruskeaa se oli. Lähemmäs päästyään Elli huomasi, että Rillan ja Pepin eväskorihan se siinä oli. Elli kurkkasi sisään ja ah, mikä ihana tuoksu sieltä tulikaan. Lettuja ja mansikkahilloa, njami. Makkaraakin löytyi ja iso pullo juomaa, aah, ihanaa. Kaikki vahingoittumattomina, kori oli kaiketikin kellunut meressä rantaan, eikä vesi ollut vahingoittanut eväitä yhtään. Elli nappasi korin kainaloonsa ja juoksi leiripaikalle. - Tulkaahan kaikki aamupalalle. Löysin Pepin ja Rillan äidin valmistaman eväskorin. Kaikki on vielä syömäkelpoista! Koirat ja karhu heräsivät kaikki vähitellen. Pojat sytyttivät uudelleen nuotion joka oli yön tunteina sammunut ja kaikki grillasivat itselleen makkaran. Jälkiruoaksi oli tyttöjen, siis Pepin ja Rillan äidin paistamia lettuja ja mansikkahilloa. Njami, tää se vasta on elämää. Myöhemmin päivällä he huomasivat aluksen, joka suuntasi saareen. Kapteenihan se siellä oli uuden laivan ohjaimissa. Hän oli yöllä saanut kyydin ohiajaneelta ystävältään ja tuli heitä nyt hakemaan uuden aluksen voimin kotiin.

 
Kaikki olivat tyytyväisiä, että olivat lähteneet mukaan, olivathan he olleet mukana hirmu jännittävässä seikkailussa, joka alun onnettomuuden myötä kääntyi mukavaksi juhannusjuhlaksi. Kaikkein tärkeintä oli, että kaikki pelastuivat ja Tuisku löytyi hengissä. Muuten Elli oli täysin tyytyväinen retkeen. Kotona Elli käpertyi äidin kainaloon ja näki unta seikkailuistaan.

  
 

HYVÄÄ JUHANNUSTA!