Just kun alkukesästä me ruvettiin Ellin kanssa pikkasen pääsemään jyvälle tuosta lenkkeilystä, niin alko ne karmeet hellekelit. Se hyydytti isomman lenkkeilyinnon heti alkuunsa. Lenkit keskittyivät lähinnä aamuun - pidempi lenkki ja iltaan - lyhyempi lenkki. Pituudet taisivat olla siinä 1-2 km:n luokkaa, riippuen päivän kuumuudesta. Päivällä riitti ulkoilu omassa pihassa, toisinaan käytiin uimassa. Elli pysyikin omassa pihassa aika hyvin miltei koko kesän. Katsoimme telkkua sisällä olkkarissa ja Elli makoili ulkoportailla, jonne meillä oli suora näköyhteys. Yhtäkkiä se saattoi nostaa mekkalan, tuli meillekin sisälle ilmoittamaan että tulkaa nyt äkkiä katsomaan mitä siellä on. Ja kun mentiin katsomaan, niin kissahan siellä tai joku meni koiransa kanssa viereisellä tiellä. Tai naapurin ukko remonttihommissaan. Eikä Elli lähtenyt perään!

Jossain vaiheessa tilanne sitten muuttui loppukesästä. Remontin kiiruimpaan aikaan, ei aina ollut aikaa seurata Ellin tekemisiä ja luotettiin varmaan liikaakin siihen. Elli rupesi kuitenkin karkailemaan kissojen perässä naapurien pihoihin. Ja remonttia tehdessä oli tietenkin aina ovet auki, niin että se luikahti aina ulos. Naapurit alkoivat tuomaan Elliä takasin, ja niinpä tytsi on nykyään aina liekassa jos kukaan ei ehdi paimentaa sitä ulkona. No tunnustettakoon, että onhan se pari kertaa huomaamatta päässyt ulos livahtamaan, onneks on löytynyt kotipihasta luitaan kaivamasta - kukkapenkistä! Taisinpa taas eksyä aiheesta - piti siitä lenkkeilystä kertoa. Niin, se lenkkeilyinto ei ole meinannut millään palata, olen toki yrittänyt lisätä sekä matkan pituutta, että kertoja. Viikolla onnistuu paremmin, mutta viikonloppuna tuppaa olemaan muuta puuhaa, ettei muka ehdi. Yritän toki edelleen parantaa tapani. Tänään kierrettiinkin vähän pidempi lenkki ja alkumatkasta melko vauhdikkaastikin. Mutta kun mentiin Ellin mukavuusalueelta eli tutuista maisemista pois, niin tökkiminen alkoi. Eli Elli pysäili tämän tästä kuullostelemaan outoja ääniä, katselemaan outoja maisemia...., ja pyrki kääntymään takaisin! Liian pelottavaa - tahtoo takaisin kotiin. Sain sen kuitenkin monta kertaa houkuteltua jatkamaan matkaa, kun sanoin sille: "Katso, kissa! Missä kisu on... kis, kis, kis! Kisu, kisu - tule tänne!" Ja aina yks meni höplään - vauhdilla sinne missä luuli katin olevan. Ja kun ei mitään kattia löytynytkään, niin taas alkoi löntystely ja takaisin himoaminen. Ja minä uudelleen kisuttelemisen jne.

Kotiin palattua katsoin kellosta, että olimme olleet reilusti yli tunnin, miltei puolitoista tuntia lenkillä. Tosin loppumatkasta olin itse jo niin hyytynyt, että viimeiset metrit meni löntystelemällä. Kummasti kuitenkin koiralla on nykyään aina virtaa lenkkeilyn jälkeen. Sisälle kun päästään ja saadaan mahdolliset kurat pestyä tassuista ja massusta, alkaa villit. Haetaan apinaa tai jotain muuta lelua ja sitä pitää repiä ja riehua ja heitellä sen kanssa. Ellistä vois kyllä saada noutajakoiran, tosin se ei suosilla irrottais saaliistaan. Nyt se jo pötköttää tuossa sängyllä ja vikisee unissaan. Taisi se reissu kuitenkin väsyttää meidän "vauvaa". Saiskohan sen (ja itseni) huomenna yhtä pitkälle reissulle?

Hihnat:


Mikä ihmeen vetokoira meillä on, kun on saanut jo kaks hihnaa rikki. Toi vasemman puoleinen (Kapun vanha) hihna on ulkolieka, se oli ilmeisesti jäänyt oven tai rappusten väliin ja kiskaistu väkisin irti. Kukaan ei tunnustanut. Oikeanpuoleinen on lenkkeilyhihna ja sikäli harmi, että siinä on heijastin. Olen sen itse Ellille tehnyt ja se on jo kerran joskus keväällä jäänyt louholle, josta löysin sen viikkoja katoamisen jälkeen. Se puolestaan hajosi, kun olin lenkillä ja Elli näki kissan...tietäähän sen mitä siinä tapahtuu. Ellille tuli kiiru katin perään ja hirmu vauhdilla se teki äkkiryntäyksen, ja niin se sitten meni rikki. Elli vissiin itsekin yllättyi irtipääsemisestään, koska tuli kiltisti luokseni kun sitä komensin. Kissa oli jo kadonnut pusikkoon. Solmun varassa sitten jatkettiin lenkkiä.


Myöhemmin sitten ostin uuden hihnan ja pannan. Sävy sävyyn - tuollaisen perhoskuvioisen. Panta tosin olikin hieman ylisuuri. Tuosta alemmasta kuvasta ehkä joku huomaa, että se on pidempi kuin vanha panta ja se on vieläpä säädetty kaikkein kireimmälle. Lyhennän jahka inspiraatio iskee. Hihna puolestaan on ns. kaupunkihihna. Eli siinä on lukkolaite molemmissa päissä. M & M:ssä, josta ne ostin, ihmettelin ääneen jollekin, että onks tää joku kahden koiran ulkoilutushihna. Hän sitten ystävällisesti selitti, että toisesta päästä kun lukon laittaa siihen lenksuun, niin siitä tulee se käsilenksu. Jos sen lukon taas laittaa sinne pidemmälle, toiseen lenksuun, niin hihnasta tulee lyhyempi, kaupunkihihna. No jo oli nerokasta ;) Olihan se ja panta sitten pakko ostaa pois kuleksimasta kun sattu puoleen hintaan olemaan.

Apua, uuma katoaa!


Ruokakin alkoi Ellille maittaa vähitellen sitä mukaa kun ilmat viilenivät hellejakson jälkeen. Nykyään kelpaa pelkät raksutkin. Ennen oli aina raksuja tarjolla kipassa ja jumppapallossa, mutta enää ei voi pitää. Ehkä sillä on nyt joku kasvupyrähdysvaihe menossa. Kesällä luulin, että kasvu on tullut tiensä päähän, eikä tytteli enää kasva, mutta niin vaan taidan perua sanani. Nyt onkin sitten mietittävä paljonko Ellille voi antaa sapuskaa, ettei siitä tulisi ylipainoista. Ei ole enää vatsavaivojakaan kauheasti ollut, ehkä kerran - pari, eikä niin pahana kuin silloin keväällä ja kesällä. Kuvassa jogurttipurkin putsausta.

Villit:


Villit tulee lenkkeilyssä kaupan päälle ;D


Ripsunrapsuja satelee, kun oikein söpöstelee.


Kainalossa, peitin alla on hyvä tuutia.

Liekassa:


Päivystäjä!


Oi miksi jouduin liekaan, tylsää!


Mää vaa kyttää naapuri kattii... emmää mittää muut täsä tee.


Lenkillä. Mennäkkö vaiko eikö mennä?