Saisinks mä välillä puheenvuoron. Kiitos.
No eihän mulla nyt mitään varsinaista asiaa ole. Tavallisen flunssan kourissa tässä ollaan nyt oltu jo viime viikon lopulta asti. Ukko tartutti, emmää muute ;) Flunssa on siitä salakavala, että se hiipii pikkuhiljaa. Ainakin tässä tapauksessa. Alussa oli vaan pikkusen tunne, että kurkussa karhea olo. Ei muuta, ei edes yskittänyt eikä räkä lentänyt. Yritin rohdita itseäni. Otin c- ja d-vitamiineja, join mehua, otin illalla buranaa. Jos se vaikka menisi ohi. Sitten viikonloppuna kun sää antoi hieman viitteitä pakkasen lauhtumisesta alkoi tietenkin pyryttää lunta. Onneksi pakkaslunta, epäonneksi oli pakkasta kun sitä aloin kolaamaan. Olikin jo kertynyt varmaan 10 cm:ä, eli pakko aurata, ennenkuin kukaan tinttaa siinä autollaan jolloin sitä on hankalampi aurata. Olishan se pitänyt arvata, että seuraavana aamuna räkä lensi ja köhä röhisi, senverran tuntui keuhkoissa pakkasilma jo silloin kolatessa. Onneksi ei ole ollut kuumetta, mutta mistä tuota räkää oikein riittää. Käykö sitä joku pikku-ukko heittämässä yöllä sieraimiin. Tuntuu että aivotkin lähtee pihalle kun saa niin paljon niistää. Onko kukaan nähnyt sitä TV-mainosta, olisko Otrivin tai Nasolin? Siinä ukkolla kuluu nenuliina poikineen ja huone onkin pullollaan nenäliinoja.


Tältä mustakin tuntuu.
(Kuva täältä)

Yritin etsiä kuvaa siitä mainoksesta, mutten löytänyt. Sensijaan hakusanan loppuosalla "liina" löysin mäykynkantoliinan  ;)

Hups. siis tässä oli kuva, mutta kun aikani pyörittelin päässäni, niin otinkin sen pois, sillä kyseessä oli jonkun blogi, enkä katsonut oikeudekseni napata sitä ilman lupaa toisen blogista. Siksi liitän tähän vain linkin ko. sivulle. Elikkä kuva löytyy  täältä. Pitäisköhän Ellillekin hommata tuommoinen ;)
Tuon nuhanenän kuvan annan olla, vaikka jonkun blogista sekin löytyi. Kuvassa kuitenkaan tuskin lienee blogisti itse.


Jaanan vinkistä kurkkasin Raitalampaan blogiin ja sieltä löytyi tämmöinen malli, ohje täällä. Oli ihan pakko tehdä se samantien, pari päivää siinä kului. Kesäksi ajattelin, mutta nyt kun olen flunssassa on tuntunut mukavan lämpöiseltä pistää pipa päähän ja huivi kaulaan sisällä. Nyt mä oon sitten kukkahattutäti ;D Toinenkin, erilainen pipo on tekeillä. Eli kyseessä on samainen pipo jota Jaanakin tekee tai on ehkä tehnytkin jo.

Ja jottei nyt menis ihan omaks höpinäks, niin pistetään nyt pari kuvaa blogin päätähdestäkin:


Siis saan kai mä nyt piilottaa possunkorvani mihin mä haluan. Vaikka silitysvaatelaatikkoon. Vaikka sohvan käsinojalta roikkuen. Vaikka äippä varottikin mua Tarzan-leikeistä. Haittaakse?


Aurinkoprinsessa tirsamaassa. Auringonvalloitus julistettakoon alkaneeksi!

Ellin villapaita sai taannoin kehuja ja sen ohjetta on kyselty. Pistänpä tähän vielä linkin, mistä ohje löytyy, jos joku haluaa sellaisen tehdä. Itse en ole kumpaakaan tehnyt ihan täysin ohjeen mukaan. Punaisen tein viime keväänä Ellin ollessa pieni ja se onkin hiukan pienennetty (nyt siis korjattu pidemmäksi). Vihreää puolestani tein summamutikassa vanhasta muistista ja muutin hiukan etutassujen kohtaa. Molempiin tein myös hihat etutassuille, vihreässä hieman pidemmät. Ei se ehkä istu rinnuksista yhtä nätisti kuin punainen, mutta kelpaa meille. Ja riittää peffan päälle. Ja se lupaamani linkki on tässä.

Linkkaanpa tässä samalla mainioon tossureseptiin, kun tässä näitä kovia pakkasia on ollut. Jos vaikka joku innostuisi tekemään. Nää on varmaan paremmat pysymään tassuissa, kuin noi mun tekemät. Linkki Sheriffien tossusivuille tässä.