Sorry, nyt ei oo kuvia, kamera unohtui kotiin. Kopsasin tään kaverille lähettämästä mailista kun en jaksanut uudelleen kaikkea kirjoittaa:
Olimme tänään sellaisella vanhalla soramontulla, pohjalta auratulla Ukkelin ja Ellin kanssa. Sieltä oli joku ajanut traktorilla sellaista metsäautotietä, sitä ei siis ollut aurattu. Päästimme Ellin irti ja lähdimme kävelemään niitä pyöräuria pitkin. Elli kulki vallan mainiosti; Ukko edellä, sitten Elli ja viimeksi puuskutin minä. Kävimme melko pitkällä vai tuntuiko se vaan siltä, mukavalta ainakin tuntui. Hieno tunne kun sai itsestään sen verran irti ja Ellilläkin oli mukavaa kun sai olla vapaana. Komean tortunkin se väänsi sinne;-) Eikä puhettakaan, etteikö se olisi jaksanut. Takasinpäin palaillessamme oli Elli nyt etunenässä ja se pysäili aina tarkastamaan tullaanko me vielä perässä. Se oli upea reissu, näitä enemmän. Autolle palaillessamme huomattiin, että sinne montulle oli tullut joku muukin, äkkiä Elli hihnaan. Kun tulimme lähemmäs huomasimme, että se olikin Ukkelin veli tuonut lapsenlapsensa pulkkamäkeen. Ja päästimme Ellin taas vapaaksi. Elliä olisi kovasti kiinnostanut lasten kanssa peuhaaminen, mutta jouduin komentamaan sen pois pulkkakolarin pelossa. Lapset olivat sen verran pieniä, etteivät olisi osanneet varoa koiraa, eikä koira niitä.

 

Tänään ei ole Elliltä päässyt kuin yhdet pisut ja kakat sisälle. Molemmat epähuomiossa. Se oli kyllä aamun postinhakureissulla jo tehnyt molemmat tarpeensa pihalle. Kakat tuli vissiin aamulla kun olimme kaupassa, vaikka pojulle sanoin, että käytä se pihalla. Olin kuitenkin juuri pissattanut sen ennenkuin lähdimme, eikä poju ollut älynnyt, että sillä kakkahätä olis ollut, vaikka se oli hieman vinkunut. Hän oli luullut sen vinkuvan meidän peräämme. Mä oon tänään yrittänyt oikein tehokouluttaa sitä sisäsiistiks ja pissattanut sitä monta kertaa, lähes tunnin välein. Ja nyt illalla kun se oli syönyt piti lähteä pissalle ja ihmettelin kun sillä ei tuntunut olevan hätä. No sisälle palattuamme huomasin että se oli tehnyt lirut paperille. Olin siis ollut aavistuksen myöhässä siinä uloslähdössä.