Olemme saaneet blogitunnustuksen/haasteen:

Tunnustuksen saaneen pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus viidelle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille viidelle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

Ihan ensiksi siis KIITOS Eve ja Doris!

Olen käynyt lunttaamassa muiden blogeja ja havainnut että tämä tunnustus/haaste on jo monissa seuraamissani blogeissa. Niinpä en erikseen tunnusta/haasta ketään, vaan haastan kaikki, jotka seuraavat blogiani mukaan tähän hauskaan haasteeseen.

Sitten kahdeksan satunnaista asiaa, satunnaisessa järjestyksessä Ellistä:

1. Elli nukkuu usein selällään ja mielellään  auringonpaisteisessa paikassa.

2. Elli syö lurpsujaan mielellään ollessaan selällään.

3. Elli on siellä missä muutkin, se ei halua olla yksin.

4. Elli auttaa mielellään remontissa: se tunkee kuononsa iskän ja työn väliin, nappaa työkalun tai kynän tai puupalikan ja juoksee toiseen kamariin työstämään sitä uuteen uskoon.

5. Elli taistelee löytämänsä peilikuvan kanssa. Sille pitää murista ja haukkua, sitä päin hypitään ja hyökkäillään, ja lopuksi simahdetaan kuonot vastakkain. Elli on löytänyt myös itsensä uunin ja pesukoneen luukuista. Reaktio sama. Myös pesukoneen ollessa käynnissä.

6. Elli pitää lipsuttelusta. Aamuisin, töistä/kaupasta palatessa, vieraiden tullessa - pakkohan se on toisen naama pestä
(muutenhan se olisi likainen, tuumii Elli)

7. Elli on oppinut syömisen jalon taidon, sen ollessa lähes koko kesän heikoissa kantimissa.

8. Elli kaipailee isoveljiään aina kovasti kotiin. Tiedossa on IIISOT lipsutukset!