Rohkeus kasvaa

Täytyy sanoa, että Ellistä tuli huomattavasti rohkeampi sen jälkeen kun olimme käyneet kasvattajan luona Loviisaa, Elisaa ja Eetua katsomassa. Jo heti seuraavan päivän iltana kun kävimme lenkillä, näimme parikin koirakkoa matkalla. Toinen oli kultsu eli kultainen noutaja ja toinen muistaakseni bichon frise. Elli halusi heti tutustua siihen kultsuun ja eteni ryömimällä, siis alistuvasti, sitä vastaan. Se oli noin kaksi-vuotias ja myös kuulemma hieman arka, mutta kuitenkin leikkisä. Koska koirien kokoero oli huomattava ei niitä kovin likekkäin uskaltanut päästää, sehän olisi voinut innostuessaan satuttaa Elliä. Haistelivat kuitenkin toisiaan. Jatkoimme samaan suuntaan, he edellä ja me Ellin kanssa perässä, sillä Elli ei edellä suostunut menemään. Hetken päästä tulikin sitten se bichon frise vastaan johon Elli myös halusi tutustua, samalla systeemillä eli alistuvasti ryömimällä. Hienoa, sillä aiemmin Elli olisi pötkinyt pakoon. Olen myös kertonut Lyylin ja Ellin tutustumisesta. Nykyään Elli ei enää juurikaan Lyyliä alistele eikä pelkää, eikä Lyyli murahtele/hauku Ellille muutakuin ehkä silloin kun menemme sinne. Tämä olikin haaveena ennenkuin koirat tutustutettiin toisiinsa.
Kiitos kasvattajalle, että saimme käydä, Elli rohkaistui kyllä NIIIIIN paljon!

Ystävän tytär kävi nyt sitten sen heidän ihanan Westiensä, Nillan (Nipa) kanssa. Westie on se koirarotu, josta haaveilin Kapun aikana, että seuraavaksi sellainen. Elli oli tapansa mukaan Nipalle alistuvainen, mutta utelias. Nipa vähän murahteli Ellille, että pientä rajaa, pidetääs toi hajurako kohtuullisena. Ja tytär antoi minulle vinkkejä näyttelyitä varten jos vaikka joskus tulisi vietyä Elli näyttelyyn. En kyllä tiedä riittääkö itselläni rohkeus moiseen mutta harkinnassa on Rauma, Pori ja/tai Tuuri.

Rallattelen välillä Ellille lapsena kuulemaani laulua Tyyris Tytöntylleroisestä. En tosin osaa siitä kuin alun. Isäntä sitten kerran tokaisi siihen, että eihän se nyt niin tyyris ole. Enää hän ei Elliä siihen hintaan myisi, minkä itse maksoimme, ei vaikka saisi vielä ell-kulut päälle. Kysyin: "entä jos se ei ajakkaan?". "En möisi kuuna päivänä, vaikkei yhtään ajoa tulisi", hän vastasi. Se on kuulemma jo maksanut itsensä takaisin pelkällä olemassaolollaan. Mikä sen mukavampaa kuin aamulla pitkät kiskottelut ja venyttelyt mahanrapsutuksineen, päivällä iloinen tervetulotoivotus naamanpesuineen, kun tulet töistä kotiin. Löhötä illalla vierekkäin sohvalla töllöä tuijottaen, rehata ulkona lumihangessa, käydä yhdessä lenkillä...ym, ym. "En möisi mistään hinnasta". Hymyilin mielessäni, sillä itse olin tiennyt tämän jo ennenkuin Elli tuli meille.

Ihana Nipa.