Neiti Elli Umpilampi

IhaNaiset Peppi ja Rilla Kaikki elämäni koirat blogista olivat vastanneet meidän, siis sekä Myrskyn että minun tekemiin kysymyksiin. Huikeeta, siis 22 kysymykseen vastaukset. Tyttöset olivat vielä lyöneet viisaat päänsä yhteen ja keksineet uudet 11 kysymystä. Mä vielä vastaan tässä noihin kyssäreihin.

Ihanainen blogikamuni Myrsky oli saanut haasteen ja jatkoi sitä meille kaikille halukkaille.
Haaste meni kutakuinkin näin: Vastaa ensin Myrskyn tekemiin 11 kysymykseen ja keksi sitten 11 uutta kysymystä ja lähetä ne 11 blogikamullesi. Näin Elli vastaa:

1. Miau vai hau?
   - En osaa naukua, ja haukkuminenkin on melko vähäistä. Ehkä vihvihvih? (vikinää)
2. Mitä rakastat?
   - No tietysti äippää ja iskää ja velipoikia. Ja lakastan mää leijonaaki, ja, ja, ja....
3. Inhokkisi?
   - Pihoissa räksöttävät piskit.
4. Aurinko vai kuu?
   - Ilman muuta aurinko!
5. Janojuomasi?
   - Raikas vesi.
6. Lempilelusi?
   - Aappa ja kissa
7. Paras kaverisi?
   - Lyyli
8. Karkki vai kepponen?
   - Joskus voipi tehdä kepposen, mut enempi oon makuri
9. Matkustatko mielelläsi ja miten?
   - Jos vain pääsen mukaan, huippua on kun pääsee asuntoauton kyytiin.
10. Oletko haukku/maukuherkkä?
    - En.
11. Ärsyttävintä ulkona?
    - Edelleen ne pihoissa räksöttävät piskit.

Ja sitten Ellin kysymykset:
 

1. Mikä on lempipuuhasi?
2. Montako kertaa päivässä käyt lenkillä?
3. Metsäily vai asfalttiviidakko?
4. Pidätkö uimisesta?
5. Järsitkö mielelläsi oikeita-/puruluita tms.?
6. Mikä on pahin kepposesi, mitä olet ikinä tehnyt?
7. Kaveeraatko kissojen kanssa vai ajatko ne pois tontiltasi?
8. Missä ja miten nukut?
9. Pidätkö pienistä lapsista?
10. Harrastatko "puutarhanhoitoa"?
11. Harrastatko mitään ohjattua toimintoa, esim. agility, koirakoulu tms.?

Ja Myrskyn sanoin:
Jaan haasteen kaikille halukkaille kommentoijille ja lukijoilleni. Ole hyvä kamuseni! Joo, ja jos et jaksa tai haluu keksiä uusia kysymyksiä, niin ei tarvitse pinnistellä.





T: Elli Elviira Eloveena

Kiitos vielä kaikille edelliseen bloggaukseen kommentoineille, oli kannustavaa lukea kommenttejanne sen ankeuden keskellä. Lisäksi sain kivoja vinkkejä ja linkkejä vastaisuuden varalle. Kuten Anskun kommenteista saattoi lukea, myös monet muut ovat kärsineet kyseisestä lääkäristä. Tokihan monella blogiystävällämme on lähiaikoina vatsatautia ollut, mutta suurin osa on onneksi päässyt asiantunteviin käsiin. Tuon edellisen bloggauksen syy olikin juuri tuo lääkärissäkäynnin ärsyttävyys, en ole muualla moiseen käytökseen törmännyt. Harmitti niin vietävästi, mutta onneksi olen jo rauhoittunut ;)

Ja Elli on täysin kunnossa, suoli toimii normaalisti, eli ei mitään hätää. Ihmeissään se oli sunnuntaina, kun ruokaa ei tippunut, vaikka miten olisi kerjännyt. Vasta maanantaina aloimme vellilinjalla ja nyt ollaan siirrytty jo normiruokaan joka meillä on Neu:ta sekä jotain Eukanuban nappuloita. Tuota Neu:ta muuten valmistaa tuolla Porissa Neufrau (Reikon kennel), josta sitä myydään suoraan ihmisille. Sieltä mekin haimme Ellille aikoinaan penturuoat. Aikoinaan huomasin, että sitä saa ainakin Porin Citymarketista ja Prismasta (pakastealtaasta, -kaapista), josta mekin nykyään omamme haemme. Lisäksi sitä myydään Tassuväen tavaratalossa (laajempi valikoima). Olen havainnut myös joissain blogeissa, että koiransa käyttävät Neu:ta, liekö sama tuote kyseessä? Eli ihan utelias olen, että kuinka pitkällä Suomea sitä myydään, kun olen kuvitellut sen olevan vain paikallinen pikkuyritys, joka myy lähiruokaa koirille.

Laitankin tällä kertaa tähän pari kuvaa Ellin edeltäjästä Kapusta, kun olen siitä aina joskus täällä puhunut:

Kapu pikku pentuna.


Kapu muutaman vuoden ikäisenä, äitini Lyyli-lapinkoira pentuna.


Ja muistin virkistykseks, Ellin vauvanahkanapa-kuva ;)

Edellisen postatuksen kommentissa ja mainitsinkin asiasta, mut on kyllä ihan pakko vielä tuoda asia esille:

Eli eilen aamuyöllä Elli alkoi oksentelemaan. Muutaman kerran käytiin ulkonakin, mutta sinne päästyä ei enää kyökättänyt, vaan Elli keskittyi ruohonsyöntiin. En tiedä onko ruoho välttämättä hyvä, mutta Kapukin aikoinaan paranteli mahaansa ruohoa syömällä. Mutta se olikin sellainen teräsmaha ;)
Ja aina kun päästiin sisälle, se ehti oksentaa. Yhdet vesiripulitkin pääsi, ei onneks matolle. No jossain vaiheessa olo sitten helppas sen verran, että Elli sai nukuttua jonkin aikaa ja kun muu porukka alkoi heräilemään, vaikutti tytsikin jo hieman paremmalta. Aamupäivän kuluessa Elli piristyikin sen verran, että miehen vaatimuksesta annoin sille vähän ruokaa (vaikka tiesinkin, ettei vielä saisi antaa muuta kuin korkeintaan riisiä). Virhe. Iltapäivällä, muutaman tunnin kuluttua ruokailusta alkoi uusi oksennuskierre, entistä pahempi. Elli oli varmaan lähes kaksi tuntia pihalla kyökkien 5-10 minuutin välein. Se oli todella surkea. Välillä se istui apaattisen näköisenä, katse pyytäen: auta! Välillä se otti muutamia askelia samalla kyökkien vaahtoavaa limaa. Mitää muuta suusta ei enää parin kerran jälkeen tullutkaan. Ja välillä ripulit. Ei maistunut riisi- eikä tavallinen vesi, mitään en saanut menemään alas. Kun Elli vihdoin tuli sisälle, se pötkähti heti ovensuuhun makaamaan, eikä jaksanut siitä pidemmälle. Se oli niin apaattinen ja väsynyt, että ajattelin sen kuivuvan ja siitä päätin sitten, että tytsi pitää saada lääkäriin.

Soitin sitten päivystävälle ja sieltä käskettiin tulla illalla 10:ltä.
-Mitäh? Eikö ole aikaisempaa aikaa (klo oli n. 17.30 - 18.00)?
-Ei.
-No, okei me tullaan silloin. Kuka siellä muuten on lääkärinä?
-Aminoff.
Kirosin mielessäni.
-Eikö ole muita?
-Ei
-Ok, tullaan sitten.

Illalla puhelin soi sitten puoli kasin aikaan, että voitais lähteä sinne, nyt lääkäri ehtii katsoa koiraa. Lähdettiin ja perille päästyä arvon tohtori sanoi, että nyt tehdään niin, että koira jää tänne yöksi. Yritin kysellä kaikennäköistä, mutta ynseästi lääkäri vaan ynähteli jotain epämääräistä.
-Tulkaa huomenna hakemaan puoli yhdeltä
-Mitä? silloin vasta?
-Niin jollei aiemmin kuulu soittoa.

Minua potutti, etten saanut lääkäriltä kyseltyä enempää. Yritin kysellä esim. että joutuuko tiputukseen ja mitä sille tapahtuu. Mihinkään en saanut kunnon vastausta. Enkä oikein osannut mitään kunnolla kysyäkkään, enkä vaatia vastauksia, kun olin niin äimänä siitä yöksi jäännistä. Luulen että olisi riittänyt, kun Elli olisi ollut hetken tiputuksessa ja saanut lääkkeet ja ohjeet mukaansa. Ilmeisesti hän katsoi, että tällä tavalla saadaan typerältä asiakkaalta rahat nyyhdettyä pois. Lähdettiin kotiin ja ajattelin, että huomenna (l. tänään)  kyselen sitten paremmin, että mikä sitä koiraa vaivasi. Siltähän otettiin ensimmäiseksi verinäyte (jota sitäkin neulaa lääkäri tökötti 3-4 kertaa, ennenkuin onnistui). Päivällä sitten sovittuun aikaan haimme tyttömme sieltä pois. Yritin nyt sitten kysellä kaikennäköistä, mutta en taaskaan onnistunut. Lääkäri tuntui olevan vielä äreämmällä päällä, kuin eilen ja tiuskaisikin minulle aika kiukkuisesti, että rouva odottaa nyt heken, niin minä annan sitten kotihoito-ohjeet. Ja kysyessäni verikokeista, hän lisäsi vielä, että mukana on lappu verikokeiden tuloksesta. Voihan V***U. Että korpesi. S****nan Aminoffi, olis pysynyt siellä Saksanmaalla vaan. Poika, joka oli myös mukana ihmetteli kovasti lääkärin käytöstä. Itse pakkohillitsin itseni, sillä jos olisin antanut tulla "pientä" käytösohjetta lääkärille, olisin varmasti puhjennut itkuun. Ja se ei olisi käynyt laatuun.

Ja ne ohjeet oli, että lääke säilytetään jääkaapissa, ravistettava. Tänään kaksi kertaa ja huomenna kolme kertaa. Tänään paasto ja huomisesta Piltti-velliä kahtena päivänä, josta siirrytään Piltti-purkkiruokaan kunnes uloste normalisoituu.
Siis ei mitään mainintaa, mikä Piltti olisi koiran mahalle sopivin, kauravelli vai? Mä en edes enää tiedä mitä vaihtoehtoja on, kun muksut on jo aikuisia (ja muutenkin oli kyllä enempi kotiruokaa). Ja miks just piltti, eikö joku muu merkki käy. Koirakirjoissa kehoitetaan antamaan aluksi keitetyn riisin keitinvettä ja seur. päivänä vähitellen riisiä, sitten kanan- tai naudanlihaa. Ja vähän jäi vaivaamaan, että mimmoisia lenkkejä voidaan tehdä, nyt kun päästiin pidempien lenkkien makuun. Ei me kyllä heti voida pitkälle mennä toipilaan kanssa. Varmaan pitää varrota sinne asti, että uloste normalisoituu. Aargh, takapakkia. Erityisesti kuitenkin jäi vaivaamaan, että mitä sille oli siellä sitten tehty, millaista hoitoa saanut. Näihin kysymyksiin en saanut vastausta.

Ja vielä tuosta Aminoffista. Hänhän on joillekin tuttu takavuosilta TV:stä. Hänestä tuli joku eläinlääkäriaiheinen ohjelma kerran viikossa, tyyliin "elämäni eläimet", mikäli joku muistaa ko. sarjan. Itselleni hän on kuitenkin tuttu 80-luvun lopulta. Olenkin joskus maininnut, että eka koiramme oli 1,5 vuotias kuollessaan parvo-virukseen. Puppe oli silloin Aminoffin hoidossa. Koira oksensi ja oksensi ja ripuloi. Kävimme tiputuksessa ja koiralla oli todella paha olla. Se ei ollut peffan päältäkään enää kuin nyrkin vahvuinen, niin kuivaksi poju meni. Lopulta päätimme, että nyt saa riittää, päästämme koiran vehreämmille metsästysmaille. Veimme koiran Aminoffille nukutettavaksi, hän olisi vielä yrittänyt, me emme. Hän nukutti kuitenkin koiran, mutta myöhemmin, toisessa yhteydessä nähdessämme, hän totesi meille: "älkää ikinä enää ottako koiraa". Loukkaannuin sydänjuuriani myöten. Siis noin ei sanota ihmisille, jotka on juuri menettäneet koiransa. Silloin päätin, etten ikinä vie koiraani hänelle. Päätös piti siihen asti, kunnes tuli Kapun vuoro lähteä. En tunnistanut häntä silloin enää, sen verran oli muuttunut. Silloinkin jouduimme päivystykseen ja kukas siellä olikaan - Aminoff - päivystämässä. Jälkeenpäin isäntä kysyi,"tunnistitko äijän?". En. Katsoin äkkiä papereita, ja juu, Aminoffin nimihän se siellä kiikkui.
Nyt en enää sano en ikinä vie hänelle, mutta toivon sydänjuuriani myöden, ettei minun tarvitsisi yhtään koiraa hänelle enää ikinä viedä hoidettavaksi tai lopetettavaksi. Törkeä ja ärsyttävä äijä. Onkohan täällä satakunnan alueella mitään toista päivystyspaikkaa kuin tuo Porin päivystys maantiekadulla? Jos joku tietää, niin vinkkaatko tai linkkaatko mulle tänne?


Täsä mää oon vielä terveenä Pauli-pupun kans, äippä löysi sen hiljattain kirpparilta eurolla.

Tytsi on kyllä jo huomattavasti paremmassa kunnossa, kuin eilenillalla. Ruokakin maittais jo, vaan tänään on paastopäivä. Huomenna sitten aloitellaan pikkuhiljaa jollain vellillä tms. ruokailu. Leikkiäkin tuo jaksaa jo.
Niin ja, voi kun se oli innoissaan kun me mentiin hakemaan sitä. Tytsi kuuli meidän äänet sieltä odotushuoneesta, kun emme vielä nähneet toisiamme. Se vikisi ja haukahteli, tunnistin kyllä omani äänen! Ja voi sitä riemua, sitten kun nähtiin. Hyppimistä ja pomppimista. Lipsujakin olis saatu jos olis huolittu. 
Mamman Pikku-Elli <3

No siis äippä kuuli ton otsiko piisi täs taannoi jossai, ehkä autos. Se räjähti nauraan - kuvaa just hyvi mua, se sano. Eikä mitenkää pikkase. Hyvä, ettei ojjaa ajanu. No ei siin mitää, et' se o pikkase pläski, mut ny se o tullu hulluks. Se o viäny mua piremmil lenkuroil ko aikasemmi. Ollaa menty siält talleje likilt ja joskus ohittekki, ja joskus pariki kertaa päiväs. Kolme pahimmas. Taik sit ollaa lähretty just päivastasee suuntaa ja tehty koululenkki. Mut sinpäi mää en oikee tykkää lähtee, eikä äippä ymmär miksei sinpäi vois muka men. Mutko siäl o pihois niit karmeesti räksöttävii piskei, ni ne pelottaa mua. Ja ne kakarat päiväsaikaa huutaa ja melttoo siin koulu pihas. Onks pakko vaikkei taho? Mie en taho!!! Ja muutenki noi piremmät lenkurat o epäreilui, mul piisais semmone lyhkäsempiki reissu, mu siputassut kuluu tommosil maratooneil. Ko ne o muutenki lyhkäset, ni mitä sit tehrää ko ei ol ennää ko tynkät torsot jäljel? Ostetaa uuret marketist vai? Jos tommosii lenkuroit o pakko tehrä, ni mä haluun sit seuraavaks jonku vinttikoira siput (=tassut). Sopisko mul saluki siput? Ääh, pitäähä niis ny vähä karvoiki ol, mää ota afkaani siput - ei, ei, niis taitaa ol liikaa karvoi. Mää ota sittekki venakon (=venäjänvinttikoira) siput. No ni äippä, lähtetääs lenkil ja kattotaa kuka viä ja kuka vikisee, mul o uuret siputassut!


Tääl ollaa oltu ennenki lenkural. Ampumarara takan kulkee pururata ilman koirakieltomerkkejä ja sinnehä mee tiä vei yks kertta äipä kans. Se sano vaa, et mennääs kattoo mis kunnos se o talve jäljilt. Sin o vaa sen vert pitkä matka, et ensteks tarttee men autol vähä likemmäs ja sit lähtee kävelee vanhaa rautatiät pitki. Ensteks vaa tarttee ylittää tää vanha rautatiesilta.


Täsä sitä sit jo patikoiraa rara varres.


Nonnii, päästiinhä me sin pururataosuurel vihronki. Se lenkura kiärtää siis ympyrän ja tulee samaa kohtaa takaisi. Äippä aatteli, ettei varmaa viäl pääst ympäri asti ja lähdettii sit siit pääst kiertää, mis äippä arveli oleva kuivempaa. Pualee välii suunnilles mentii ja sit palattii takasi.
  

Tää ol alkumatkas ja äippää vähä arvuutti, et uskaltaaks tost ali men, vai rysähtääkö toi puu mee niskaa. No, mentii sit kummiski, eikä se rysähtäny. Huh. Mut ikävästi se roikku siin sähköjohro varas.


Täsäki oli puu rysähtäny maaha asti, mut onneks just toho polu viäree. Varmaa Tapsamyrskys kaatuneit, sano äippä.


Tämmäsii koloi oli muutama siäl pururaral, liekö eroosio tyät?


Täs kohtaa äippää vähä arvelutti, ko molemmil pualil oli vettä. Toisel pualel joki ja toisel iso oja. Se meinas, et jos se pettää häne pläskejes alta. No se olis sit vaa mutakylpy. Mää huamasi äipä epäröinni, enkä olis täst kyl millää menny, mut äippä keräs rohkeutes ja sano, et mennää ny vaa ja veti mua väkiste peräsäs. Jonku matkaa mentii viäl etteepäi, mää kyl kränäsi vähä vastaa. Kyl se ny jo olis riittäny.


Näilmai me sit suuripiirtei mentii, ennenko mää sai äipä ymmärtää, et ny tää lenkurointi piisaa. Paluumatka sujuki mun osalt vähä vikkelämmi. Paitti, et mää sai vetää tota pläskii peräsäni.


Päästiinpä vihroinki takas ton rautatiäsillal. Siit ei oo enää pitkä matka autol.

Äippä sit huvikses rupes ettii tota otsiko piisii netist. Se oli iha kauhuisas, ku se tajus kene piisi se o. Se o sen per... pirskatin Jukka-Pojan, jota äippä inhoo yli kaiken. Mut ei voi mitää, siin o jotai senverra hauskaa, et ei välitet äipäst. Mää pistä ton viteo tähä, ni tiätte mist o kyse. Ja äippä käski sanoo, et jokaine saa ol omalaises, se vaa ei ymmärrä miks aikuse ihmise nimes o "Poika", ja miksei se poika leikkaa sitä ruakotont tukkaas. Ja silkkis sais vetää per... vessanpöntöst alas.




Ja ko sunnuntain o äippiepäivä ni nää kukat o siit mee lenkuravarrelt, et hyvvää äippiepäivää vaa kaikil äipil, nii ihmislaste ko mee koirienki äipil. Nii omil ku aroptioäipil! Ja mähä oo aroptoinu to mu mamuska ittelleni!


T: Elli Elviira Eloveena

PS. Ja mähän en sit oo pikkastakaa pläski, ettäs tiätte!

(Tiedoks niille jotka ei Ellin postatuksia ennen lukeneet: tää on murrepostatus Porin [tai sinne päin] murteella. Eli esim. monessa kohtaa d kääntyy r:ksi. Tai e ä:ksi. Ja usein viimeinen kirjain jää uupumaan. Voit toki kysyä jos et jotain sanaa tai lausetta ymmärrä ;) )

Meillä taitaa olla viisaampi koira kuin olen kuvitellutkaan. Olen opettanut Ellille paria "ylimääräistä" temppua. Ekan opetin jo viime syksynä, vai oliko se vielä viime kesää. Eli komento kieri on, että pitää mennä maahan ja siitä kierähtää selän kautta ympäri. Ei siinä kauaa kulunut kun Elli hoksas miten se mennään. Toisinaan Ellin ruokahalu vaan on niin olematon, ettei sitä myöskään temput kovin kiinnosta. Niiden avulla sain kuitenkin Ellin jotenkuten juoksuaikaan syömään. Mutta nyt, kun ruokahalu on taas palannut entistä ehompana, oli jälleen uuden tempun opetteleminen ajankohtaista. Opetin Ellin hyppäämään selkään. Menin konttasilleni lattialle, mahd. matalaksi ja toisessa kädessäni raksu. Näytin raksua Ellille ja väänsin käteni selkääni ja sanoin Ellille, että hyppää. Aluksi se nosti vain etutassunsa selkääni päin ja yritti kurotella raksua kädestäni, mutta en antanut, vaan komensin uudelleen: hyppää. Ja parin yrittämän jälkeen se hyppäsi. Harjoiteltiin vielä muutama kerta ja hyvinhän se jo sujui. Myöhemmin isäntä pestattiin hanslankariksi ja niin Elli hyppeli innoissaan vuoroin selälle ja sohvalle ja lattialle. Mitähän sitä seuraavaksi harjoittelisi, kun tuon jo osasi niin nopsaan. Onhan tuo hyppääminen itsessään Ellille helppoa, mutta että pitää hypätä pehmeälle, ehkä hieman liikuvallekin alustalle. Ja tulihan tuohon kierimiseenkin ruokahalun palautumisen myötä uutta ponttakin. Välillä näytän pelkät käsimerkit ja Elli tekee tempun ilman muita komentoja. Toisinaan tosin on otettava vieläkin komentosanat käyttöön. Maahan ja kieri.

Harrastusmielessä tekis mieli kokeilla tuota Agilityäkin, mutta itarana ihmisinä pidän sitä hieman turhan kalliina harrastuksena.  Musta tuntuu, että Elli saattais kyllä pitää siitä. Toisaalta olen itse ehkä hieman laiska siihen pidemmän tähtäyksen harkkoihin. Eikä kilpailu kiinnosta. Ehkä kotiagi vois tulla kyseeseen, mutta ekaks täytyis kyllä jostain saada hyviä ohjausvinkkejä. Mitäs temppuja teillä osataan?

Noista Ellin tempuista ei oo kuvia, kun en saanut vielä ketään pestattua malliksi (ehkä myöhemmin - who knows?), mutta tässä pari muuta kuvaa:


Pidemmällä lenkkiksellä.


Osaammää tämmäsenki tempu!



Meidän pihassa ei kyllä ikinä ennen ole sorsat vierailleet, joten hämmästys oli suuri kun eräänä päivänä pihassamme tepsutteli sorsapariskunta. Tätä ei näytetty Ellille, jottei se säikyttäisi niitä heti tiehensä.